Tervetuloa seuraamaan Puolamäkeläisten elämää!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Hiphei, täällä taas!

Täällä ollaan taas pitkän tauon jälkeen! Heinäkuu meni aluksi rattoisasti lomaillessa ja kuun puolivälissä kun palailin töihin niin sitten saikin töitä tehdä ihan urakalla! Nyt on kuitenkin taas palattu normaaliarkeen ja se on kivaa se :)


En ole täällä tainnut vielä mainitakaan minkälaiset työjärjestelyt meillä on, joten tässä pieni selvitys niistä! Nautiskelen vielä siis hoitovapaasta, mutta käyn silti 3 päivänä viikossa töissä (su, ma ja ti). Rakastan (oikeasti!!!) työtäni ja voi kuulostaa oudolta, mutta minulle se töissä käyminen on sellaista "virkistäytymistä", vähän niin kuin harrastaisi jotain mistä tykkää todella! Olen siis varsin onnekas, kun saan tehdä työtä josta pidän ja vielä onnekkaammalta tuntuu se, että saan olla 4 päivää viikossa kotona pojan kanssa ja 3 töissä eli sopivassa suhteessa molempia! Pojankin hoito on järjestynyt niin hienosti, että sunnuntaisin isi hoitaa ja muut päivät mummo ja pappa :)

Loman jälkeen tein sitten kolme viikkoa kesälomatuurauksia eli täysiä työviikkoja... Se on kyllä rankkaa!!! Eipä paljon jaksanut enää illalla ompelukonetta esille kaivella. Vapaa päivinä, sitten kun oli kaikki kotityöt ja pyykkirumbat hoideltu ompelin tilaustöitä eli muumimekkoja on edelleen urakoitu! Niistä en kuvia viitsi laitella, kun nittä olen jo edellisissä postauksissa esitellyt.


Mutta tälläinen Yamaha-paita valmistui serkkuni pojalle 2-vuotis lahjaksi! Poika on siis varsinainen mopopoika ja Yamaha on heillä SE merkki :)

Trikoo on omista kangasvarastoista. Paidan koko on 98. 
Kaava oma.
 "Yamaha"-teksti on tehty ihan normaalista trikoosta, jonka olen silittänyt paitaan kiinni
liimaharsolla. Siis sellaisella jonka toisella puolella on paperi. Teksti on kopsattu
ihan Yamaha logosta, vaikka hyvin peruskirjaimia ovatkin!

Meilläkin mopoilua harrastetaan, tosi eri merkeillä. Suunnitelmissa on kyllä paita omallekin pojalle, tietysti BMW-logolla ;)





Nyt kuitenkin on jo aika kääntää katseet, ainakin vaatteiden puolesta jo tulevaan syksyyn ja jopa talveenkin!
T-paidat ja shortsit saavat nyt siis jäädä ja alkaa mieletön pitkähihaisten ja lahkeistan hamstraus ja ompelu ;D Keväisin minulle iskee aina aivan valtava sisustuskuume, jolloin kotiin on saatava aina uusi keväinen ilme! No syksyisin sitten iskee tämä hulvaton vaatteiden hamstraus. (Teen sitä kyllä ympäri vuoden, mutta syksyisin ihan HULLUNA;DD)

Tälläisiä olen jo hankkinut! Tykkään niin noista syksyisistä sävyistä, kesän kirkkaiden ja räikeiden värien jälkeen... Vaikka ei nämäkään nyt ihan värittömiä ole, mutta eri sävyisiä kuitenkin!


 Kuormuripaita ja farkun näköiset collarihousut Lindex. 
Kaivuri-paita Me&I, ostettu FB:n kirppikseltä. On kuitenkin uusi!
Retropallopaita Kameleont design, tilattu Niilo Ilosta.

 


keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Lippiksiä!

Kesähattuja on urakoitu viime päivinä ja mistäs muusta kuin Viidakkomuumista tietenkin :D Eli vannomatta paras! Vaikka viime postauksessa miten lupailin että seuraavaksi ehkä jotain muutakin kuin muumeja niin toisin kävi - tämä postaus sisältää siis vain ja ainoastaan Viidakkomuumi lippiksiä!


Lippiksiin pääsivät Haisuli, Muumimamma ja Muumipappa.
Kangas Finlaysonin Viidakkomuumi.
Kaava on oma, mallia otettu meille jo pieneksi jääneestä lippiksestä. 
Lippis on säädettävä, ympärys 46-56 cm.

Ensin esittelyssä MUUMIMAMMA!

 Hatun toisella sivulla aurinko...

... ja toisella sivulla kaislat!

 Vuorina punainen puuvilla.
 Takana tietysti Muumimamma:)
Nauhat solmittuina...

 
...ja nauhat auki!


  Sitten esittelyssä MUUMIPAPPA!

Toisella sivulla kaisloja...
... ja toisella palmunlehdet.

 Vuorina oranssi puuvillakangas.

 Takana Muumipappa!
Nauhat sidottuina...

 ...ja nauhat auki!

Sitten on HAISULIN vuoro päästä esittelyyn:)

Toinen sivu... 

 ...ja toinen sivu.

 Vuorina limenvihreä puuvillakangas.

 Ja takana kukas muukaan kuin itse HAISULI!
Nauhat sidottuina...

...ja nauhat auki!

Lippisten suurehko lukumäärä johtuu siitä, että minulta tilattiin yksi, mutta koska on kiva antaa asiakkaalle valinnan varaa ja kuvittelin että siinähän se kolme tulee missä yksikin :) No eihän se aina ihan niin mene, mutta tulipa nyt kuitenkin tehtyä! Oikeasti tykkään kyllä tehdä parin kolmen kappaleen sarjoissa ompeluita. 

Näistä siis yhden saa asiakkaani valita ja ne mitkä jäljelle jäävät ovat myynnissä hintaan 15€/kpl (sis. pk.)  

***MUOKS 7.7.2011 Haisuli on myyty ja Muumipappa menikin omaan käyttöön, joten jäljellä enää MUUMIMAMMA!!!***

torstai 30. kesäkuuta 2011

Muumitakki

Taidan kohta muuttaa bloginkin nimen "Muumilaakson väeksi":D Nykyään kun tuppaa kaikki postaukset sisältävän enemmän tai vähemmän muumeja! Mut onhan ne vaan niiiiin ihania... Vihdoin ja viimein saapui uusi 9m erä viidakkomuumi kangasta, eikä ainakaan yhtään liian aikaisin nimittäin heti pääsi pesukoneen kautta ompelupöydälle! Takkiahan siitä tuli tällä kertaa, tilaustyönä juuri 1-vuotta täyttävälle tytölle :)


  
Etu- ja takakappaleet Finlaysonin Viidakkomuumi-kangasta ja hihat punaista puuvillakangasta!
Takin koko 86. Kaava oma.
Punainen kangas Eurokankaasta ja muumikangas Finlaysonilta.



Hupussa seikkailee toisella puolella Niiskuneiti ja toisella puolella Haisuli:)


Hupussa keskikappaleen kohdalla kuminauha kiristämässä reunaa. Tykkään monesti huppareissakin tehdä noin, kun huppu menee silloin jotenkin nätimmin vaikkei kiristäisikään nyöreistä:)


Ja taskut sivusaumoissa! Voi jestas että tunsin itseni tyhmäksi, kun pähkäsin ja pähkäsin että miten toteutan taskut ettei tartteis tuota niin nättiä kangasta tuhota millään taskuilla... No, onneksi tuumailin asiakkaalle tätä ongelmaa ja sieltähän se ratkuisu tuli - SIVUSAUMOIHIN!!! Itselle ei tullut mieleenkään mikään noin yksinkertainen ratkaisu, vaan kaikkea piti taas miettiä sen hankalimman kautta ;D Mutta siis sinnehän ne taskut sivusaumoihin meni ja toiseen kun kurkkaa niin voi nähdä auringon :)

  
Vuori tehty tuosta samasta punaisesta puuvillakankaasta mistä päällipuolen hihatkin. Vuoreen tein hihat tosin vuorikankaasta niin on helpompi pukea ja ei takertele käytössä!


Tuo vedestä kurkkiva pikkukaveri on mielestäni jotenkin tosi hauska:) 
Ja jotenkin sekin oli tänne saatava!

  
Haisuli pääsi povariin...

  
Löysinpäs vielä juuri sopivan värisen Optin vetskarinkin:)
Vetoketju paikallisesta ompelutarvikekaupasta.

Hihansuissa punaiset resorit!

Muut ompelukset ovatkin ihan perus essumekkoa ja t-paitaa, joten niistä jää kuvat nyt laittamatta... Mutta uusia ompeluksia jälleen työn alla, joten ensikerralla ehkä jopa jotain muutakin kuin muumeja ;)

 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Lisää muumeja!

Ompelua on taas harrastettu sen minkä oikeilta töiltä ja muulta elämältä on ehtinyt! Nyt olis jopa muutaman viikon kesäloma jonka aikana toivottavasti ompelukone laulaa urakalla:) Jossain vaiheessa jopa mietin että laitanko koneen piiloon loman ajaksi, mutta mikä ihmeen loma se olis jos ei sais ommella!!??!! Sehän se just on sitä parasta lomailua kun saa tehdä sitä mistä tykkää... Muuten lomasuunnitelmat onkin hyvin auki, stressiä ei oteta ja tehdään vaan sitä mikä huvittaa!

 Viidakkomuumi pääsi taas käsittelyyn:)  
Essumekoista jäi soiro kangasta jossa on haisuli ja muumipappa sekä niiskuneiti ja muumipeikko. Tästä kehittelin tälläisen kesätopin ja sen kaveriksi oranssit haaremihousut:) Edellisessä postauksessa kun surkuttelin tuota uhkaavasti vähenevää viidakkomuumi kangasta niin nyt tuo ongelma on korjattu ja Turusta on tulossa 9m lisää kangasta :D (Eli "hetken" aikaa vielä pääsette lukemaan viidakkomuumi päivityksiäni;))

Tuo topin rypytys on tehty ommeltavalla kuminauhalla eli kuminauhalanka vaan puolataan käsin ompelukoneen puolalle ja ylälangaksi normaali ompelulanka ja eikun menoks... Oli muuten eka kerta kun tuota kokeilen! Ja helppoa oli...;) Ylä- ja alareunan huolittelin vaan saumurin rullapäärmeellä. 
Setin koko on n. 80/86. Kaavat omia. Muumikangas on Finlaysonilta ja oranssi trikoo omasta varastosta.
 Tässä vielä toppi toiselta puolelta. Voi käyttää kummin päin vaan haluaa:)

Ja myyntiinhän tämäkin menee... Hinta 25€ koko setti!

***28.6. Setti myyty!!! Lisää teen tilauksesta, myös muita kokoja...***

 Tilaustyönä syntyi tälläinen paita Metsolan turkoosista Lada-trikoosta!
Tykkään tuosta kuosista todella paljon. Värit ja kaikki kohdillaan:)
Koko 92. Kaava oma.
 Hihansuussa keltaiset resorikanttaukset.
Samoin pääntiellä...
Ja helmassa tuttuun tyyliin oma "merkki" :) Näitä tilasin merkitse.fi-nimisestä kaupasta. Mistähän muualta näitä kannattaisi tilata? Mistä muut tilaavat?
Metsolan ruskeasta apilasta 116 kokoiset housut tilaustyönä. Poikkeuksena edellisiin housuihin näihin tuli vyötärölle ja lahkeensuihin resorit, koska kangas ei olisi muuten riittänyt näihin housuihin.


 


lauantai 11. kesäkuuta 2011

Armeijaan, armeijaan!!!

Pientä hiljaiseloa ollut blogirintamalla kiitos loistavien kesäilmojen:) On ollut kaikenlaista pihahommaa, kesäkukkien laittoa, kasvimaan kitkemistä, ruohonleikkuuta, metsäretkiä, uimassakin on jo käyty! Nautittu siis kesästä täysin siemauksin!

Muutama ompelutyökin on tullut tehtyä! T-paitojahan pojalla on yllinkyllin, mutta shortseja sais olla enemmänkin. Niitä nimittäin kuluu useammat päivässä, varsinkin kun on aloitettu aktiivisemmin pottailuharjoitukset! Tänään tahti oli shortsit/tunti :D Ja ainahan näillä ompeluhommilla on tapana  "vähän" laajeta, eikä poikkeusta tehnyt tämäkään projekti! Eli muutama t-paita tuli edellisen pinon jatkoksi...

 Tähän shortsi tarpeeseen syntyivät nämä maastokuvioiset shortsit. Poika nimittäin laskee jo "ensin keeho, koulu sitten aamee" eli suomeksi "ensin kerhoon, kouluun ja sitten pääsee armeijaan":D Tosin välillä hermostuu odottamiseen ja huutaa "NYT aamee NYTNYTNYTNYT!!!" Odottavan aika on pitkä... Ja tietysti settihullu kun olen niin pari yhteensopivaa t-paitaa housujen kaveriksi:)
Housujen kaava on uusimmasta Ottobrestä ja sama kaava kun liikennemerkki-shortseissa.
Koko 92.

 Shortsien kaveriksi tein limen vihreästä trikoosta t-paidan antamaan vähän väriä tuohon niin kovin tummaan housuun. Lentokoneen aplikoin paitaan, sillä lentokoneetkin ovat lähellä pojan sydäntä! Asutaan nimittäin ihan lentokentän vieressä. Kiitoradalle on parisataa metriä meidän pihalta:)
Trikoo on (muistaakseni) Metsolasta, kaava oma.
Koko 92.

 Tätä ihanaa piraattijerseytä oli vielä sellainen pala jäljellä että hieman kikkailemalla sain siitä vielä t-paidan syntymään...
 Eli takakappaleen tein samasta limen vihreästä trikoosta kuin lentokonepaidan. Ja ettei takaosa olisi ihan liian tylsä ompelin sinne yhden mustekalan:) Nyt on kangas tuhottu melko täydellisesti! 
Piraattijersey Tiritomista, kaava oma.
Koko 92.
Ja takaisin shortseihin:) Surauttelin sarjatyönä näitä kivoja polvareita ihan urakalla! Kun kerran vauhtiin pääsin niin näitä riittää myyntiinkin asti;) Hinta 16€/kpl (sis.pk)
Joustofroteet kaikki Metsolasta, kaava oma.
Koko 98.


Ja tilaustyönä tehtyjä viidakkomuumi essumekkoja! Pienempi 86 cm ja isompi 110 cm.
Kangas alkaa huolestuttavasti loppua!!! Täytyy heti ensi viikolla hurauttaa Finlaysonille ja kysellä saisiko sitä vielä jostain tilattua lisää... Tuon kankaan valmistushan on lopetettu :(
Kangas Finlaysonin viidakkomuumi, kaava oma.

Eilen oli postilaatikkoon tupsahtanut tälläinen! AIVAN IHANA:) 
Tilaajalahja joka kerrankin on just niin hyvä kun sen ajattelinkin olevan! Tilasin keväällä Koti ja Keittiö-lehden ja siinä tilaajalahjana tämä aivan ihana IVANAhelsinki-laukku. Laukku on just tuota kokoa mihin mahtuu hyvin tavaraa kun esim. lähtee muutamaks yöks reissuun. TYKKÄÄN:)